Nämä life style ohjelmat ovat näköjään nyt juurtuneet ihmisten mieliin, kun syksyllä sai taas todistella omasta puolestaan. Kävin syksyllä pelaamassa sählyä eri vuorossa ja näistä kavereita en ollut nähnytkään puoleen vuoteen. Aluksi he eivät olleet tunnistaa minua, mutta sitten he olivat sitä mieltä, että olen osallistunut johonkin teevee ohjelmaan. Yritin kyllä sanoa, että en ole missä tv ohjelmassa mukana, mutta he taas olivat sitä mieltä, että en voi kertoa koska olen mukana Jutta ja puolen vuoden superdieetin ohjelman kuvauksissa. Sai siinä vähän aikaa todistella, että he uskoivat. Nykyään tuntuu ihmisten mieliin kovasti iskostunut, että laihduttaminen ja liikunnan aloittaminen ei voi onnistua ilman personal traineria. Jutta kyllä tekee hienoa työtä ja on aina niin pirteän positiivinen ihminen joka jaksaa auttaa toisia. Kiitos hänelle, hienoa työtä hän tekee ja miksei hänen ohjelmansakin olisi myös osana minun projektini tukemista? Sitä en kiistä, kyllä minä mielellään Juttaa olen seurannut.

Nyt näköjään taas alkamassa "Kulta sinusta on tullut pullukka" ja tämä ohjelma panee miettimään, että ollaanko sitä parisuhteessa vain ulkonäön takia? Näkisin tosi-teevee markkinoilla uudelle ohjelmalle kanavapaikan, "Kulta sinusta on tullut laihis". Hän oli pullukka silloin, kun aloimme seurusteleen ja vietti kotona paljon aikaa sohvalla lojuen, nyt hän on usein ulkona juoksemassa. Teeveetä katsellessamme oli niin kivaa käpertyä oman lutuisen nallukaiseni kainaloon tai nojata hänen pehmeään olkapäätä vasten. Nyt ne ennen niin pehmeät olkapäät ovat timmissä kunnossa, harteikkaat ja niin kovat, kulta sinusta on tullut laihis! Ennen pysyit kotona ja kittasit kaljaa sohvalla. Oli turvallinen olo, kun tiesi sinun olevan kotona sohvaan sammuneena, nyt saa pelätä koko ajan sinun jäävän auton alle lenkilläsi.