Keskiviikko ja juoksut jatkuu. Aamu alkoi varhaisella herätyksellä ja seitsemäksi töihin, heti töitten jälkeen hakemaan poikaa hoidosta kotiin ja ruuan laittoa. Vaimo ilmestyi illalla koulusta kotiin ja se soi minulle mahdollisuuden lähteä juoksemaan. Tällä kertaa matkaa kertyi 10km.

Torstai ja taas aamuvuoro, töissä tiedossa koulutusta tai jotain sellaista, en näköjään osaa erottaa mikä on koulutusta ja mikä ei ole. Liian hienoa tai viisasta minulle. Töitten jälkeen hakemaan lapset kotiin ja ruuan laittoa, koska vaimo on taas iltaan saakka koulussa niin ei sitten mennä lenkille. Onneksi torstaisin on sählyä ja voin ottaa nuorimmaisen pojan mukakaan hallille. Tunti hikistä, kovatempoista ja loukkaantumis riski korkealla olevaa säännötöntä sählyä. Vahingoitta selvitty, mikä on ihme. Tänä vuona ei ole tullut mitään loukkaantumisia, vielä.

Perjantai ja vapaapäivä, salivuoro jäi välistä koska vanhinta poikaa piti käyttää valohoidossa. Juostua kyllä tuli räntäsateessa sen 20,36km.

Maaliskuu on ollut kiireinen ja eikä ole auttanut se, että poikaa pitää kolme kertaa viikossa käyttää valohoidossa. Kivasti kuitenkin olen saannut kerrytetyä kilometrejä ja juoksu on tuntunut hyvältä. Ensi vikolle sain varattua kauan kaipaamaa hierontaa. Sitten onki hyvä siirtyä viettämään pääsiäistä ja levät hiukan. Huhtikuu ei ole laiskottelua varten, kyllä aion juosta ja paljon. Tosin vuorotellen nopeita lenkkejä ja pitkiä lenkkejä.