Eilen taas aamuvuoro töissä ja sen jälkeen kotia, ja heti lenkille. Matkaa kertyi 8,98km, mutta jo seitsemän kilometrin tienoilla totesin vauhtini jo laskeneen liikaa ja päätin tehdä asialle jotain. Juoksin kaksi kilometriä kovalla sykkeellä, tämä toi jotain sisältöä juoksuuni. Aamulla oli taas aikainen herätys, vaikka tänään onkin iltavuoro töistä. Vanhimmalla pojalla oli alkanut kevään valohoidot ja sen takia piti ola Päijät-Hämeen keskussairaalassa kello 7:30. Sieltä koteutuneena päätin tehdä elämälleni jotain. Olen nimittäin täynnä tätä hankalaa työvuorojärjestelmää ja halusin siihen muutoksen. Oli ilmestynyt sopiva työpaikka hakuun ja näin lähti aamulla hakemus vetämään. Tästä tyytyväisenä sitten lähdinkin lenkille, tosin aikaa oli vähän ja päätin juosta 3 km lenkin kovalla sykkeellä. Välillä on hyvä juosta lyhyempiäkin lenkkejä. Tästä oli sitten hyvä lähteä iltavuoroon töihin ja huomenna onkin taas aamuvuoro, joten väsymystä jatkuneen huomennakin.