Taas sai huomata kuinka nykyinen työ rasittaa, välillä vain tuntuu että käyn kotona nukkumassa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tämä työvuorojärjestely on perseestä ja siksi odotan paljoa huomisen päivän työhaastattelusta. Sunnuntai aamu meni työn merkeissä ja kävin työaikana vesijuoksemassa uimahallissa, työn suomia etuja. Töitten jälkeen kotia syömään ja heti perään uimahallille takaisin uimaan. Pojalla on menossa sukelluskurssit ja käyn itsekin samalla uimassa. Juoksemiseen ei jäänyt aikaa.

Maanantaina, viikon ainoana vapaapäiväni, heräsin aamulla ajoissa eli puoli kuudelta ja menin salille rehkimään. Tämän jälkeen aamupalalle ja sen jälkeen hain pojan koulusta käytääkseni häntä valohoidossa. Tämän jälkeen piti mennä käymään vaihtamassa takuuaikana rikkoutunutta laitetta uuteen ja samalla piti kiertää polkupyöräkauppoja, koska minun retkipyöräni on entinen. Tämän jälkeen kerkesin käymään lenkillä ja se taas suoritettiin vauhdikkaasti 5,58km. Pohkeet olivat nyt kunnossa ja juoksukaan ei enää ollut jäykkää, se näkyi myös vauhdissa. Tähän perään minun piti kasata mummo pyörä 50 -luvulta, koska toinen vanha mummopyörä sai pahasti siipeensä, kun kaaduin pyöräillessäni. Runko meni entiseksi. Nyt on taas pyörä millä polkea töihin.

Tänä aamuna taas aikainen herätys, heti klo 7 pojan hoitopaikassa VASU keskustelu. Ja sitten onkin vuorossa tytön vienti linja-autolle, koska hän lähtee SM -uintikisoihin ja palaa vasta sunnuntaina. Tämän jälkeen käyn Lahden ahkeran toimistolla ilmoittautumassa kevät kympille joka käydään 7.5. toimistolle siksi, koska maksan kulttuuriseteleillä. Tämän jälkeen pääsenkin jo juoksemaan ja sitten mun pitääkin taas lähteä töihin. 

Aina itsekin välillä ihmettelen, että miten ihmeessä minulla riirrää aika tähän kaikkeen. Mutta juokseminen on auttanut, että jaksan tehdä tämän kaiken.