Eilen se sitten tapahtui, otin puhelun vastaan ja tuli kutsu työpaikka haastatteluun. Joko nyt lopulta pääsen tekemään oikeasti sitä työtä, minkä vuoksi alunperin lähdin aikuisena vielä opiskelemaan? Se selviää sitten, mutta keskiviikkona ensin haastattelu. Ja jos onnistaa, niin onpahan inhimmillisemmät työvuorot ja se suo minulle sekä perheelleni enemmän aikaa. Minua on eniten ärsyttänyt se, että mitään säännöllistä harrastusta en voi aloittaa työni takia. Olen jo luopunut yhdestä peli-illasta, koska en halua maksaa koko kautta, kun pääsen itse paikalle ehkä kerran kuussa. Jospa nyt syksyllä taas voisin aloittaa pelaamisen. Toiseksi vaimo sai vihdoinkin työtä ja hänen työaikansa myös rajoittaa elämää paljon, siksi odotan paljon tästä työstä ja toivon valinnan kohdistuvan minuun. 

Perjantai meni taas töissä ja enkä päässyt lenkille lainkaan, aamun kuntosalinkin jouduin jättämään väliin. Tänä aamuna heräsin aikaisin ja kävin juoksemassa, jalat eivät olleet heränneet. Väsyneenä lenkille, piristyneenä lenkiltä ja taas sitä jaksetaan loppupäivä töissä. Olen huomannut itsessäni pakottavan tarpeen päästä juoksemaan, se on jotain jota en osaa selittää. Paljon on vaatinut kilometrejä ja nyt huomaan itsessäni sellaisen piirteen, että voisin kutsua itseäni juoksijaksi. Päivän saldo oli 6,37km.

Uusi työ toisi myös suunnitelmiin muutoksia, toivon vain että se ei estä osallistumistani Perniön 100km kesäkuussa. Tätä varten minä olen harjoitellutkin.